Isommassa kuvassa ( parin päivän takainen postaus) verhot voivat näyttää mitäänsanomattomilta ja katoavat taustaansa, mutta kyllä ne livenä luovat kotoisuutta ja tuovat ripauksen hienostuneisuutta. Aivan vitivalkoisia (ehkä kiiltäviä, laskostettuja) verhoja voisi kokeilla talvella tuomassa valoa, jos sattuu yhtä musta syksy kuin viime vuonna. Ilmankin verhoja menimme pitkän aikaa ja sekin oli kiva (naapuria ei ole ikkunan takana), mutta kyllä nuo kapeat kaistaleet häivyttävät jossain määrin olohuoneen kaikua.
Lisää kaikua hävittää alla oleva Laakson Lilja -niminen ryijy Vuorelmalta, jonka isoäitini eli mammani on tehnyt meille häälahjaksi. Värit eivät ehkä toistu aivan luonnollisina: ryijy on enemmän vihertävä kuin sinertävä. Pidän ryijystä hurjasti: sen väreistä, jugendtunnelmasta, ja kukka-aiheesta, joka on kuitenkin tyylitelty. Nykysisustukseen (trendeihin) ryijyä voi olla vaikea sovittaa, mutta korkeassa tilassa ryijy tuntuu enemmän taululta kuin rekipeitolta, joka roikkuu seinällä (anteeksi, jos tämä loukkaa ketään). Toivottavasti voin joskus itsekin tehdä ryijyn. Alakerran televisiohuoneeseen (joskus tulevaisuudessa myös videotykillä varustettu leffateatteri) olen suunnitellut jo kolmiulotteisia ryijyjä, mutta isotöisenä tämä käsityö saa odottaa vuoroaan.
Sohvan nappityynyt ovat Lennolilta ja vihreäraitainen tyyny on vanha puuvillaneulepaita, joka muodottomana jäi hyvin vähälle paitakäytölle. Ihanaa antaa uusi elämä juuri sopiville väreille! Lisääkin voisi paitatyynyjä tehtailla, mutta kun tykkään niistä paitoinakin... Eikä pukeutumiseni oikein noudata samaa väripalettia sisustukseni kanssa :-p
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti